Valmariin tullaan viihtymään, lepäämään ja virkistymään.

Yhdistyksen historia 

Yhdistys on perustettu vuonna 1993. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1995 - 1996. Alueella on 12 palstaa, joille on rakennettu mökki ja talousrakennus ja puutarhavaja. Talousrakennuksessa on sauna, suihku ja WC-tilat sekä pieni huone tai varasto. Ryhmäpuutarha Valmari sijaitsee Koivuniemen alueella, matkaa on noin 5 km kaupungin keskustasta. Ryhmäpuutarhan alueen omistaa Valkeakosken kaupunki. Alue on vuokrattu Ryhmäpuutarhayhdistys Valmari ry:lle, joka vuokraa palstat edelleen yhdistyksen jäsenille.

12 uutta palstaa on kaavoitettu yhdistyksen alueelle, uusi parkkipaikka, tiet tonteille, vesijohdot, viemäri ja sähköt pitää rakentaa ensin. Mökki, talousrakennus ja puutarhavaja palstalle rakennetaan kaupungin rakennustapaohjeen mukaan.  

Yhdistyksen toiminta

Yhdistys tekee valistustyötä levittämällä tietoisuutta puutarhasta ja sen toiminnasta. Yhdistys järjestää koulutus- ja opastustilaisuuksia sekä valvoo järjestystä ja hyvien tapojen noudattamista alueella. Yhdistyksen yhteisiä alueita ja rakennuksia hoidetaan yhdessä talkootyönä ja vieraslajien poistoa yhdistyksen yhteisiltä alueilta tehdään tarpeen mukaan. Yhdistyksen vuosikokous pidetään keväällä maaliskuussa.